Palkkiojärjestelmän rakentaminen

Suomalaiseen palkkamalliin kuuluu olennaisesti palkkiojärjestelmä tulosperusteisena osuutena. Hyvin toimivat palkkiojärjestelmät kannustavat ja ohjaavat toimintaa yrityksen tavoitteiden saavuttamiseen. Toimiva palkitseminen on sekä kannattava yritykselle että kannustava henkilöstölle.

Keskeistä on, mitkä mittarit valitaan palkkioiden perustaksi. Muita pohdittavia asioita ovat palkkioryhmien koko ja palkkioiden maksuväli. Oikein rakennettu palkkiojärjestelmä rahoittaa itse itsensä. Kun mittareiden tulos paranee, kasvaa samalla yrityksen tulos ja syntyy edellytykset kannustavien palkkioiden maksulle.

Tässä webinaarissa kuulet, miten rakentaa tällainen järjestelmä.

Tehtävien vaativuuden määritys

Toimiva palkkausjärjestelmä on oikeudenmukaisen ja kannustavan johtamisen väline. Se on myös edellytys vastata tulevan palkka-avoimuusdirektiivin vaatimuksiin. Samasta ja samanarvoisesta työstä tulisi maksaa samaa palkkaa. Tämä samapalkkaisuusperiaate koetaan yleisesti myös oikeudenmukaiseksi ja kannustavaksi.

Palkkojen porrastaminen työn vaativuuden ja henkilön osaamisen perusteella on hyvä tapa palkita ja kannustaa henkilökohtaisesta työsuorituksesta. Tämä edellyttää ajan tasalla olevia vaativuuden määritystä ja suorituksenarviointijärjestelmää. Miten rakentaa tällainen järjestelmä?

Tämä ensimäinen osa Palkkataito Oy:n asiantuntijoiden pitämiä käytännönläheisiä tietoiskuja käsittelee tehtävän vaativuuden määrittämistä.

Roihuttarien ja Palkkataidon välinen yhteistyö jatkuu myös kaudella 2026!

 ”Monivuotiset yhteistyöt ovat Roihuttarille ja koko seuralle erittäin merkityksellisiä. Toiminnan kehittyminen vaatii seuran ja joukkueen lisäksi aina yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voimme yhdessä rakentaa entistä toimivampaa ympäristöä niin pelaajille, seuratoimijoille kuin lajin katsojillekin. Kausi 2025 osoitti, että pesäpallo todella kiinnostaa Helsingissä. Olemme erittäin innoissamme, että Palkkataito jatkaa matkassamme ja pääsemme tuomaan lajia vielä isommin esiin!” kommentoi yhteistyötä Ruth Palola, Roihun puheenjohtaja.

Me Palkkataidollla jatkamme mielellämme Roihuttarien ja Roihun juniorityön tukemista. Nuorten harrastustoiminnan tukeminen on meille lähellä sydäntä. Yhdessä menestykseen Roihuttarien kanssa!

Perjantaina 22.5. olimme katsomassa jännittävää naisten Superpesismatsia Roihuttaret – Rauman Fera. Tasaisen ottelun jaksovoitot menivät tasan, mutta kotiutuslyöntikisa kääntyi niukasti raumalaisten eduksi. Ei auttanut, vaikka Palkkataidon kummipelaaja Jutta Myllyniemi löi kunnarin.

Kuvassa Palkkataidon kummipelaajat Minttu Reunanen ja Jutta Myllyniemi.

Menetelmäkehityksen hyödyt Kempower Oyj ja Palkkataito

Saat käytännön näkökulmia siihen, miten työmenetelmiä voidaan kehittää systemaattisesti ja miten kehitystyö tukee tuotannon johtamista ja jatkuvaa parantamista. Webinaari on suunnattu erityisesti tuotannon johdolle sekä tuotannon kehittämisestä vastaaville henkilöille.

Mukana keskustelemassa Kempower Oyj:n Site Manager Jani Mäkäläinen sekä Palkkataidon asiantuntijat Keijo Vesilahti ja Mikko Partila.

Palkka-avoimuusdirektiivin voimaantulo ja vaatimukset yrityksille 5.2.26

Yrityksillä tulee olla läpinäkyvät ja sukupuolineutraalit kriteerit palkanmääritykselle ja perusteet palkkaeroille – oikeudenmukainen ja kannustava palkkausjärjestelmä. Lisäksi yrityksille tulee lisää raportointi- ja tiedonantovelvollisuuksia. Miten vastata palkka-avoimuusdirektiivin vaatimuksiin?

Tässä webinaaritiivistelmässä käymme läpi, mitä direktiivin voimaantulo edellyttää yrityksiltä ja miten valmistautua.

Palkka-avoimuus ja yrityskohtainen palkkausjärjestelmä – Case Toijala Works 23.10.25

Urakka ohjasi tekemään omaa työvaihetta tehokkaasti, mutta ei tukenut tuotannon virtausta eikä laaduntuottoa. Urakkapalkkaus ei tukenut tuottavuuden kehittymistä, koska työmenetelmien kehitys ja automaatio nähtiin uhkana omalle ansiotasolle. Lisäksi palkkaperusteiden eli työn vaativuuden, suorituksenarvioinnin ja tavoitteiden määrittelyssä oli parannettavaa.

Tässä webinaarissa kerromme, miten Toijala Worksin palkkausjärjestelmä rakennettiin. Mukana keskustelemassa on Toijala Worksilta talousjohtaja Kimmo Pärssinen.

Toijala Works: Rämettynyt urakkapalkka korvattiin tuotantopalkkiolla

Toijala Works on koneenrakennuksen erikoisosaaja. Toijala Works valmistaa asiakkaille kokonaisia koneita tai niihin liittyviä teräsrakenteita, kuten esimerkiksi runkoja ja puomistoja. Koneenrakennus ei ole Toijala Worksilla vain kokoonpanoa – se on pitkäaikaista, strategista kumppanuutta. Toijala Works sitoutuu asiakkaiden tavoitteisiin ja tarjoaa vankkaa kokemusta tuotekehityksestä ja valmistettavuuden kehittämisestä, josta näyttönä toimivat erilaiset asiakasprojektit ja oma tuotteet TW puukurottaja ja PMPV 6×6 monikäyttöajoneuvo.

Toijala Worksin vanha urakkapalkkausjärjestelmä ei ollut enää ajan tasalla eikä tukenut yrityksen tavoitteiden saavuttamista – järjestelmä oli rämettynyt. Urakka ohjasi tekemään omaa työvaihetta tehokkaasti, mutta ei tukenut tuotannon virtausta eikä laaduntuottoa. Urakkapalkkaus ei tukenut tuottavuuden kehittymistä, koska työmenetelmien kehitys ja automaatio nähtiin uhkana omalle ansiotasolle. Lisäksi palkkaperusteiden eli työn vaativuuden, suorituksenarvioinnin ja tavoitteiden määrittelyssä oli parannettavaa.

Palkkausjärjestelmä oli monimutkainen ja läpinäkymätön. Palkanmuodostus oli epäselvää. Ansiotaso oli vääristynyt, koska työnvaativuuksia ja työnarvoja ei oltu pidetty yllä. Tehokkuuden ja urakoiden laskenta työllisti tuotannon toimihenkilöitä ja palkkahallintoa palkkakauden päätyttyä tarpeettomasti.

Toijala Worksilla nähtiin, ettei yrityksellä ollut yksin resursseja hoitaa palkkausjärjestelmän uudistamista. Mukaan halutiin kumppani, jolla on kokemusta teollisesta toiminnasta ja suorituspalkkausjärjestelmistä. Palkkataidon asiantuntijoiden vetämänä päivitettiin työnvaativuuksien määritys, rakennettiin suorituksenarviointi järjestelmä ja määriteltiin tuotantopalkkiojärjestelmän mittarit. Esihenkilöt koulutettiin suorituksenarviointiin. Kun palkkaperusteet oli päivitetty, hinnoiteltiin uusi palkkausjärjestelmä ja tuotantopalkkio. Hinnoittelussa huomioitiin järjestelmän kannattavuus yrityksen kannalta sekä kannustavuus ja oikeudenmukaisuus henkilöstön kannalta.

Yhteistyö toimi hyvin projektissa. Palkkataidon asiantuntijat vetivät työpajoja ja huolehtivat projektin etenemisestä aikataulussa.

Lopputuloksena vanha rämettynyt urakkapalkka korvatiin tuotantopalkkiojärjestelmällä, joka perustuu yritykselle tärkeiden tavoitteiden saavuttamiseen. Palkkahallinto yksinkertaistui, ja työnjohtajien aikaa vapautui urakkalaskennasta tuotannon johtamiseen. Palkkauksen läpinäkyvyys parantui ja yhteys suorituksen ja palkkioiden välillä on selkeä.

”Yhteistyö Palkkataidon kanssa sujui hyvin. Uusi palkkausjärjestelmä on selkeä ja läpinäkyvä. Eriarvoisuus väheni, urakoiden korvaaminen tasoitti perusteettomia palkkaeroja.”, kommentoi talousjohtaja Kimmo Pärssinen projektia.

Palkka-avoimuus ja yrityskohtainen palkkausjärjestelmä – Case Kempower

Kempowerin yrityskohtaisen palkkausjärjestelmän piirissä on koko henkilöstö työntekijöistä johtoryhmän jäseniin. Toimiva palkkausjärjestelmä on oikeudenmukaisen ja kannustavan johtamisen väline. Se on myös edellytys vastata tulevan palkka-avoimuusdirektiivin vaatimuksiin. Tässä webinaarissa keskustelemme, miten järjestelmästä sovittiin ja miten järjestelmä vastaa palkka-avoimuusdirektiivin vaatimuksiin.

Mukana keskustelemassa on Kempowerilta Marjo Kaipainen-Vilppula, Head of HR Operations Development and HR Finland.