Miten menetelmäkehittäminen tukee tuotannon johtamista ja jatkuvaa parantamista?
Järjestämme kevään ja syksyn aikana tietoiskujen sarjan, jossa etenemme askel askeleelta syvemmälle menetelmäkehittämisen eri osa-alueisiin ja sillä saavutettaviin hyötyihin. Tietoiskuista saat käytännön näkökulmia siihen, miten työmenetelmiä voidaan kehittää systemaattisesti ja miten kehitystyö tukee tuotannon tehokkuutta ja arjen johtamista. Tietoiskut on suunnattu erityisesti tuotannon johdolle sekä tuotannon kehittämisestä vastaaville.
Ensimmäisessä tietoiskussa keskityimme työpäivän ajankäytön jakaumaan ja esitimme minkä verran tehollista työaikaa tutkimustemme mukaan yleensä havaitaan ja kuinka sen osuutta voidaan kasvattaa. Yleensä jo tämän asian systemaattisella tunnistamisella saadaan merkittävä taloudellinen kehityspotentiaali esiin. Tallenne on katsottavissa kotisivuiltamme.
Tässä toisessa tietoiskussa keskitymme tekemisaikaan ja valmisteluaikaan käytännön esimerkkien avulla ja esitämme, miten niiden oikea tunnistaminen tukee tuottavuutta, työnsuunnittelua ja luotettavaa työnmittausta.
Ilmoittaudu mukaan alla olevan linkin kautta.